Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Stuff

 

Stuff / Kysymykset ja vastaukset / Leiskasivujen listaus

 

Ei, täältä ei löydy copyja eikä muuta tilperhööriä vaan löydät ne Other-kohdasta. No, mitä täällä sitten on? Täällä annan pieniä vinkkejä ulkoasuihin, jaan osaamiani juttuja ja tietysti linkkailen sivuja, joita suosittelen lämpimästi kurkkaamaan. :) Selitän myös, miten opin tekemään ulkoasuja, sillä aivan kuten kuka tahansa muukin, ulkoasujen tekoihin vaaditaan kärsivällisyyttä ja harjoittelua eikä kukaan ole syntynyt valmiina tekemään ulkoasuja.

Ulkoasuohjelmana käytän Gimp 2.8:aa, ja vaikka alussa se tuntuukin olevan yhtä siansaksaa, suosittelen sen käyttöä lämpimästi! Sillä saa parhaiten tehtyä ulkat, se on suomenkielinen, sinne voi ladata fontteja ja mikä parasta - se on täysin ilmainen! Vetää helposti vertoja Picmonkeylle ja IPiccylle. Kyseisiä ohjelmia siis käytin, ennenkö latasin vihdoin ja viimein Gimpin.

Olen itse osannut tehdä ulkoasuja jo jonkin aikaa. Kuitenkaan en osannut tehdä koodeja, en sitten ollenkaan vaan kopioin ne aina jostain kopiointisivuilta. Sitten löydettyäni Officen, opin tekemään niitä lähes tuosta vain, vaikka alkeellisiakin olivat alussa - osasin nimittäin tehdä vain otsikot ja muokata lihavoidun, kursivoidun, linkin tms. Navia en siis osannut muokata ollenkaan. :D

Kuitenkin sitten eräänä kauniina päivänä kyhäsin itselleni kokonaisen navigaation ja voi sitä ylpeyden määrää!

En todellakaan voi kutsua itseäni koodien ammattilaiseksi, mutta osaan silti jos jonkinlaista. Moni on halunnut tietää, miten esim. DaFontin fontteja voi käyttää Suntuubissa, ja päätin kertoa täällä ohjeeni siitä muiden joukossa. Lisäksi tänne tulee vähän harvinaisempia, mutta sitäkin hienompia tehosteita, joilla saat koodeihisi näyttävyyttä! :)

 

Linkkejä

Materiaalisivuja

  • Shizoo - saksankielinen materiaalisivu, josta löytyy mm. render-kuvia, tekstureja, brusheja, kuvia, taustakuvia..
     
  • Chibi GFX - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • Blue-Graphics - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • AliceGrafixx - Photoshopille suunnattuja välineitä, mutta löytyy myös tekstuureja ja taustakuvia.
     
  • AcidDrop - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • Bloomotion - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • The-Seduction - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • 9Whispers - suomenkielinen materiaalisivu.
     
  • Erdbeerkirsch - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • ..graphics.. - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • PinkPearl - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • PIXELSTARS - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • ROOTWORX - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • The Peril - saksankielinen materiaalisivu.
     
  • Obsidian Dawn - englanninkielinen materiaalisivu, josta löytyy kattava määrä brusheja myös Gimpiin Photoshopin lisäksi.
     
  • Swimchick - englanninkielinen materiaalisivu. HOX! Sivun ylläpitäjä on luultavasti joko koittanut poistaa sivut, jolloin sivut näyttävät hyvin sekavilta.
     
  • Velvet Factory - englanniksi ja italiaksi toimiva materiaalisivusto ulkoasuihin. Resources for you -kohdan alta löydät ladattavat materiaalit.
     
  • Jigsaw Puzzle - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • Violetspell - englanninkielinen materiaalisivu.
     
  • TextureMate - tekstuureja englanniksi.*
     
  • Glitter-Graphics - englanninkielinen materiaalisivusto.
     
  • Ristiretki - suomenkielinen materiaalisivu.
     
  • Dolliecrave - pääasiassa Tumblr:n materiaalia, mutta joitakin voi hyödyntää myös Suntuubissa. Englanninkielinen.

 

Taustakuvasivuja

 

Fontteja

  • FontSquirrel - fontteja vapaaseen käyttöön, niin ulkoasuihin kuin koodaamiseen.
     
  • DaFont - fontteja englannin kielellä. HOX! Lataa vain sellaisia fontteja, joiden yhteydessä lukee 100% free tai Public domain / GPL / OFL
     
  • Google Fonts - fontteja, joita ei tarvitse edes ladata käyttääkseen omilla sivuillaan vaan käyttää koodia. Kaikki ovat vapaasti käytettävissä.

 

Kuvia ulkoasuihin

  • Flickr - kuvia englanniksi ja laillisesti. Muista valita kohdat "Only search within Creative Commons -licensed contet" sekä "Find content to modify, adapt, or build upon", jos haluat muokata kuvaa ja käyttää sitä ulkoasussa. Linkkiä klikkaamalla pääset suoraan Flickriin valmiina kyseiset kohdat hakusanalla random. Käytettyäsi jotain kuvaa linkitä kuvan ottaja sekä lisenssi.
     
  • MorgueFile - kuvia nimenomaan ulkoasujen tekoihin, ei siis yksittäin esim. virtuaalitalleille. Hieman kyseenalainen paikka, sillä sinne voi laittaa kuvia mistä vain eikä alkuperäisestä kuvan ottajasta ole välttämättä mitään tietoa.*
     
  • Pxbay - kuvia myös suomeksi. Edelleen kyseenalainen paikka.*
     
  • PNG-images - png-kuvia laillisesti. Kuvat ovat ladattuina hyvin suuria! Kannattaa muokata ne pienemmiksi, mikäli meinaa sivuilleen laittaa.
     
  • FreeImages - ilmaisia kuvia ulkoasuihin. Linkitä kuvan ottajan profiili.

 

= linkittäminen ei pakollista, mutta silti suositeltavaa.

 

Sekalaisia sivuja

  • Kotisivuapu - suntuubilaisten apusivu erilaisiin ongelmiin.
     
  • HTML-apusivu - etenkin päivityslaatikoiden - ja miksei muuhunkin - tekemiseen kelpo sivu.
     
  • W3schools - englanninkielinen apusivu niin css- kuin html-ongelmiin.
     
  • Five0 - eräänlainen kotisivuapu suntuubilaisille.
     
  • Symbols - foorumi jostain Soturikissat-sivuilta. Kattavasti erilaisia symboleja koodeihin ja muuhun käyttöön.
     
  • Cooltext - fontteja ja voit tehdä täällä buttoneita, mikäli et jaksa itse alkaa vääntämään kuvanmuokkausohjelmalla.
     
  • Koodikielellä - koodiohjeita pääasiassa Bloggeriin, mutta ohjeita voi hyödyntää myös Suntuubissa.
     
  • Colorzilla - gradient-taustakuvien tekemiseen käytettävä editori.
     
  • Cursors 4u - englanninkielellä kursori omalle kotisivulle. Kopioi css-koodi ja liitä se Suntuubin css-kohtaan.
     
  • Trendcounter - editori tuollaiselle online-laskurille, mikä näytön sivussa näkyy. Englanninkielinen
     
  • Supercounters - laskureita omalle sivulle. Englanninkielinen.
     
  • Tympanus - kivoja linkkien hover-efektejä css-koodeihin.
     
  • Design shack - kivoja kuvien hover-efektejä. Myös muuta pikkukivaa websivujen ulkoasuihin liittyvää.

 

 

Mikäli löydän lisää sivuja, joita suosittelen, linkittelen ne tänne pikimmiten. Lista on lähinnä itseäni varten, jotta ne eivät kuormittaisi kirjanmerkkejä tietokoneellani, mutta ehdottomasti muutkin saavat hyödyntää sivua.

 

Vinkkejä

 

 

©2017 Wαtɛrlilע - suntuubi.com